Olet täällä:   Etusivu > Kylän historiaa > Vanhat elinkeinot

Vanhat elinkeinot

Metsästyksessä pyyntimuotoina ovat olleet ansa- ja loukkupyynti kuten muuallakin Suomessa, sekä myös ns. käpälälaudat. Perimätiedon mukaan kylän salomaille hirvien kulkureiteille pystytettiin hirviaitoja ja niiden aukkopaikkoihin kaivettiin syvät haudat joihin hirvet putosivat ja missä ne voitiin tappaa ja korjata talteen. En tiedä kumpi oli tärkeämpää lihan vai turkisten pyynti, mutta molemmilla oli oma huomattava sijansa sen ajan yhteisössä. Kuten tiedämme turkiksia käytettiin vaihdannan välineinä ja osin vaatteinakin ja lihaa tietenkin ruokana. Eläinten jänteistä, suonista ja luistakin valmistettiin erilaisia tarvekaluja.
Metsästyksen merkitys elinkeinona väheni sitä mukaa kun peltoviljelys ja karjanhoito lisääntyivät ja kehittyivät. Monissa perheissä riistasta kuitenkin saatiin hyvinkin tarpeellista ruuan lisää vielä 1900- luvun puolella.

Kalastus

Kalastus on ollut ehkä metsästystäkin tärkeämpi ravinnon hankintamuoto paikkakunnalla. Ainakin kala tarpeellisena ja terveellisenä ruoka-aineena on säilyttänyt asemansa tähän päivään asti ja säilyttää varmaan edelleenkin. Tosin tänä päivänä kalat suurimmaksi osaksi tulevat muilta kuin oman paikkakunnan kalastajilta.
Entisaikojen pyyntineuvoja lienee olleet erilaiset koukut, merrat, liistekatiskat, kalapadot, tuulastus jne. Myös verkot ja nuotat tulivat jo varhain käyttöön. Kylässä oli kaksi nuottakuntaa 50-luvulle saakka. Toinen kalasti Ohtolan jakokunnan aluella toinen Ikkalan. Ammattikalastajat tai ainakin puoliammattilaiset harjoittivat tointaan paikkakunnalla vielä toisen maailmansodan jälkeenkin.

 

Kaskiviljely


Asutuksen täällä vakiinnuttua alettiin myös kasken poltto. Kaskessa viljeltiin ruista ja naurista. Kylän alueella on runsaasti ahoja. Nimi Nälkäaho viittaa siihen, että kaski ei aina kasvanut toivotulla tavalla.
Peltoviljely ja karjanhoito
Peltoviljelyä ja karjataloutta on käsiteltävä yhdessä, sillä ne käyvät tiukasti käsi kädessä. Peltoa kylälle on alettu raivata todennäköisesti heti asutuksen vakiinnuttua, mutta kaskiviljely oli kuitenkin pitkään hallitseva viljelymuoto. Esimerkkinä voidaan käyttää koko kunnan alueen maankäytön pinta-aloja. Virroilla oli 1860-luvun lopulla “peltoa ja peltomaata” n. 1900 ha sekä niittyä ja niittymaata n. 5500 ha. Kaski ajalla kaskimaita oli 16000 ha. Kun metsien arvo 1870- luvulta alkaen nousi niin kasken poltto alkoi voimakkaasti vähentyä. Pellon, niityn ja kaskimaan suhde on todennäköisesti ollut Ohtolan kylässä saman suuntainen. Vuonna 1920 peltoa oli Virroilla 5697 ha, luonnonniittyä 583 ha ja hakamaata 948 ha. Tämä kuvannee suurin piirtein tilannetta myös Ohtolan kylässä. Mitään kovin laajoja vainioita tänne ei maasto-olosuhteista johtuen ole pystytty raivaamaan. Täällä on aina jouduttu turvautumaan metsän apuun joko riistan, petun, tervan tai puun myynnin sekä metsätöiden muodossa. Peltoviljelyn yleistyessä myös karjatalouden asema vahvistui. Väitetään, että aluksi karjaa pidettiin lähinnä siitä saatavan lannan takia. Peltoviljely tarvitsi lannoitetta. Maitoa karja tuotti vähän ja senkin vain kesällä ja alku syksystä siis aikana jolloin se laidunsi metsissä. Muun ajan vuotta se juuri ja juuri pysyi hengissä luonnonniityiltä korjattujen heinien ja olkien avulla. 1860-luvun kovat nälkävuodet kiinnittivät viranomaisten huomion karjatalouden kehittämiseen. Kuvernöörin toimesta aloitti lääninkarjakko työnsä ja Virroille hän tuli v. 1869. Uusi tarkastuskarjakko teki neuvontakierroksen Virroilla. Hän vieraili myös Ohtolan kylän taloissa ja teki valistustyötä sekä antoi lausuntoja karjanhoidon tilasta. 1800-luvun lopulla toimi kylässä myös meijeri n. 10 v. Ohtolan talossa. Toisveden meijeri aloitti v. 1894. 1950-luvulle tultaessa lypsykarjatalous oli ehdottomasti tärkein maatalouden haara kylässä. Sikoja lampaita ja kanoja oli vain sen verran mitä omavaraisuus vaati.


Metsätalous


Metsätaloudesta muodostui 1870-luvulta alkaen kylän tärkein tulon lähde ja leivän antaja. Ennen tätä aikaa lähes ainoa metsän hyödyntämisen muoto oli tervan poltto, jos ei kaskeamista ja tarvepuun ottoa huomioida. Tervaa poltettiin lähes koko 1800-luvun aika. Kuten edellä on kerrottu metsän arvo teollisuuden raaka-aineena kohosi 1870-luvulta alkaen ja tervan poltto metsää haaskaavana toimintana alkoi nopeasti vähetä. Kuitenkin Rintalan tervahaudassa valmistettiin tervaa vielä 1900-luvun alkupuolella. Terva täältä toimitettiin enimmäkseen Kristiinan kaupunkiin, kuten paikkakuntaa siihen aikaan kutsuttiin. Toimituskohteita olivat joskus myös ainakin Vaasa ja Hämeenlinna.
Puutavaran ostajina ovat alueellamme toimineet niin valtakunnalliset suuryhtiöt kuin paikallisetkin sahat. Omaa puualan yritystä kylässä ei ole ollut. Lähin alan laitos oli J.W.Enqvist Oy:n puuhiomo Killinkoskella. (Sen historia kerrotaan Killinkosken sivuilla.) Lisäksi oli suurempia ja pienempiä sahoja omassa-ja naapuripitäjissä.
Mainittakoon, että Toisen Maailmansodan jälkeen määrättiin Suomessa toimeenpantavaksi ns. pakkohakkuut sotakorvausten maksamiseksi. puita ei otettu ilmaiseksi, mutta hakattava oli jotta teollisuus saisi raaka-ainetta ja Suomi valuuttaa. Näitä varten Enqvist Oy rakensi metsäkämpän lähelle Vähäjärveä. Toinen rakennettiin Isojärvelle asuntoina. Molempia käytettiin myöhemminkin metsureiden ja hoitotyöntekijöiden asuntoina.

 

Vesiliikenne


Toisveteen rajoittuva sijainti ja Herraskosken kanavan valmistuminen vuonna 1907 edistivät merkittävästi kylään suuntautuvaa sieltä lähtevää vesiliikennettä. Ohtolan lahden pohjukassa sijaitsevasta laivarannasta kehittyi kylän “satama”, joka välitti matkustaja- ja puutavaraliikennettä. Matkustajalaivat Pohjola ja Tarjanne liikennöivät säännöllisesti. Laivan saapuminen oli tapaus, joka sai kyläläisiä kokoontumaan laivarantaan. Samalla voitiin vaihtaa kuulumiset ja saatiin tietoa muun maailman tapahtumista. Huippuvuonna 1913 kanavan sulkuporttien läpi kulki 803 laivaa.
Matkustajaliikennettä tärkeämmäksi muodostui aikaa myöten laivarannan kautta hoidetut puutavarakuljetukset. Killinkosken puuhiomon massapaalit kuljetettiin ensin hevosilla ja myöhemmin 1920-luvulla autoilla laivarantaan ja sieltä edelleen proomuilla Tampereelle. Mittavinta oli laivarannan kautta sekä proomuilla että etenkin uittaen tapahtunut puutavaran kuljetus. Jo vuosina 1912-24 uitettujen tukkien määrä oli tuhannen paikkeilla. Uitto jatkui aina 1970-luvulle saakka ja tukkeja tuotiin laivarantaan laajalta alueelta Virtain rajojen ulkopuolelta. Esim. Keppo Oy:lle ajoivat kylällä hevosineen majailevat Pohjanmaan miehet Pihlajavedeltä saakka. Matka kesti 1,5 vrk. Jotkut hevoset olivat niin väsyneitä, että ihmisten täytyi kuormasta työntämällä auttaa ne viimeisen mäen kinkaman päälle. Siihen aikaan riitti paikkakunnan miehille ja hevosille töitä. Myös vieraspaikkakuntalaisia metsätyömiehiä oli kylän taloissa “kortteeria useina talvina. Lastaus- ja uittotyöt työllistivät keväisin ja kesäisin runsaasti miehiä.

Käsityöammatit


Kylässä on toiminut pää- tai sivutoimisena ainakin suutari, seppä, puuseppä, villakäsitöiden
taitaja, hieroja sekä muurareita ja nuohooja
Lopuksi on todettava, että 1950-luvulle saakka maa-ja metsätalous ovat antaneet Ohtolan kyläläisille työn ja toimeentulon ja metsätalous on näistä tärkeämpi.

 

 

 

 

 

 

Powered by CMSimple | Template by CMSimple | Kirjaannu